Rientäkää apuun, kaikki
tämän kaupungin jambit!
Likainen lutka panee halvalla minua;
akka on pihistänyt muistikirjani.
Ken voisi sen murheen kestää?
Lähdetään perään ja karjaistaan.
Ettäkö kenelle? Tuolle joka
homssottaa, tekee sormilla merkkejä,
räkättää niin kuin gallialainen koira.
Tehdään rinki ja karjaistaan:
"Muistikirja, kurja huora!
Kurja huora, muistikirja!"
Yhtä tyhjän kanssa. Törkyinen portto,
minkä nimen vielä tahdot?
Tämä ei jää tähän.
Katsotaan, saadaanko punehtumaan
tuon nartun kiviset kasvot.
Huudetaan porukalla vielä kovempaa:
"Muistikirja, kurja huora!
Kurja huora, muistikirja!"
Ei auta. Turha vaiva.
Täytyy vaihtaa taktiikkaa:
"Siveä neito, suvainnette
palauttaa kirjani hallintaani?"

Adeste, hendecasyllabi, quot estis
omnes undique, quotquot estis omnes.
Iocum me putat esse moecha turpis,
et negat mihi nostra reddituram
pugillaria, si pati potestis.
Persequamur eam et reflagitemus.
Quae sit, quaeritis? Illa, quam videtis
turpe incedere, mimice ac moleste
ridentem catuli ore Gallicani.
Circumsistite eam, et reflagitate,
"moecha putida, redde codicillos,
redde putida moecha, codicillos!"
Non assis facis? O lutum, lupanar,
aut si perditius potes quid esse.
Sed non est tamen hoc satis putandum.
Quod si non aliud potest ruborem
ferreo canis exprimamus ore.
Conclamate iterum altiore uoce.
"Moecha putide, redde codicillos,
redde, putida moecha, codicillos!"
Sed nil proficimus, nihil mouetur.
Mutanda est ratio modusque vobis,
siquid proficere amplius potestis:
"pudica et proba, redde codicillos."