Ystäväni Cinnan Smyrna ilmestyy vihdoin yhdeksän syksyn
ja yhdeksän talven tultua, mentyä. Samassa ajassa Hortensius
tekee viisisataa tuhatta säettä.
Smyrn,a virtaa yhtä kauan ja kauan kuin siinä kuvattu Satrachus.
Smyrnaa lukevat hannaahiuksiset sukupolvet.
Volusiuksen paperit käpristyvät Padovan virran rannalla.
Kenties niihin kääräistään jokin veltto makrilli.
Itse iloitsen ystäväni hillitystä äänestä.
Våkijoukot saa villitä helleeni, puhkuva Antimakhos.

Zmyrna mei Cinnae nonam post denique messem
quam coepta est nonamque edita post hiemem,
milia cum interea quingenta Hortensius uno
. . . . . . . . .
Zmyrna cavas Satrachi penitus mittetur ad undas,
Zmyrnam cana diu saecula pervoluent.
at Volusi annales Paduam morientur ad ipsam
et laxas scombris saepe dabunt tunicas.