Varastin sinulta suudelman, hunajainen Juventius,
kesken leikkisi ja se maistui jumalalta.
Varkaus ei jäänyt rankaisematta.
Riipuin ristillä kauan. Pyytelin anteeksi.
Kiukkusi ei lauhtunut, ei vaikka itkin.
Pesit suusi vedellä. Pyyhit suusi sormilla.
Pelkäsit jälkiäni kuin saastaisen huoran.
Vielä raatelet rakkaudella.
Suudelman hunajassa on koiruohoa.
Kun tämä oli rangaistus rakkaudesta,
en ikinä, en enää koskaan suutele sinua varkain.

Surripui tibi, dum ludis, mellite Iuventi,
suaviolum dulci dulcius ambrosia.
verum id non impune tuli: namque amplius horam
suffixum in summa me memini esse cruce,
dum tibi me purgo nec possum fletibus ullis
tantillum vestrae demere saevitiae.
nam simul id factum est, multis diluta labella
guttis abstersisti omnibus articulis,
ne quicquam nostro contractum ex ore maneret,
tamquam commictae spurca saliva lupae.
praeterea infesto miserum me tradere amori
non cessasti omnique excruciare modo,
ut mi ex ambrosia mutatum iam foret illud
suaviolum tristi tristius elleboro.
quam quoniam poenam misero proponis amori,
numquam iam posthac basia surripiam.