Vetelehdin Forumilla, kun ystäväni Varus
käski minua katsomaan uusinta naistaan,
joka ei vaikuttanut ensi näkemältä
vallan mahdottomalta eikä luotaantyöntävältä.
 
Rupesimme puhumaan niitä näitä,
Bithynian kuulumisia, tulevaisuuden näkymiä.
Nainen halusi tietää, miten siellä iskee rahoiksi.
Vastasin niin kuin asia oli, ettei preetori
eivätkä hänen alaisensa pääse siellä
juuri lihomaan, varsinkaan kun
preetori viis veisaa alaisistaan.
 
"Mutta", he sanoivat, "saa sieltä ainakin
kantotuoliorjia. Tiettävästi niitä hankitaan Roomaan
juuri siltä seudulta." Minä tahdoin tehdä
tyttöön vaikutuksen. Sanoin: "Minulla ei mennyt
                                                hullummin,
vaikka satuin joutumaan niin pahaan provinssiin.
Onnistuin hankkimaan kahdeksan kantotuoliorjaa."
 
Todellisuudessa niitä ei ollut ensimmäistäkään,
ei yhtä ojaa, joka olisi jaksanut kantaa
vanhan sänkyrämän katkennutta jalkaa.
 
 
 
 
Tyttö möläytti: "Rakas Catullus, lainaisitko minulle
kantotuolioliasi. Minun pitäisi mennä Serapiksen
                                                            temppeliin."
 
"Anteeksi", sanoin, "tuli puhuttua niistä orjista
muunnettua totuutta. Eivät ne ole minun orjiani,
vaan ystäväni Gaius Cinnan. Hän osti orjat
omaan käyttöönsä ja minulle on sama,
ovatko ne minun vai sattumalta hänen.
 
Minä saan käyttää niitä tekemättä tiliä.
Sinä taas olet varsinainen kiusankappale,
kun tässä saa vahtia kieltään kuin orjaa."

Varus me meus ad suos amores
visum duxerat e foro otiosum,
scortillum, ut mihi tum repente visum est,
non sane illepidum neque invenustum.
Huc ut venimus, incidere nobis
sermones varii: in quibus, quid esset
iam Bithynia; quo modo se haberet;
et quonam mihi profuisset aere.
Respondi id quod erat, nihil neque ipsis
nec praetoribus esse nec cohorti,
cur quisquam caput unctius referret,
praesertim quibus esset irrumator
praetor, nec faceret pili cohortem.
"At certe tamen" inquit "quod illic
natum dicitur esse, comparasti
ad lecticam homines." Ego, ut puellae
unum me facerem beatiorem,
"non" inquam "mihi tam fuit maligne,
ut, provincia quod mala incidisset,
non possem octo homines parare rectos."
At mi nullus erat nec hic neque illic,
fractum qui veteris pedem grabati
in collo sibi collocare posset.
Hic illa, ut decuit cinae diorem,
"quaeso" inquit "mihi, mi Catulle, paulum
istos commoda, nam volo ad Serapim
deferri." "Mane," inquii puellae,
"istud quod modo dixeram me habere,
fugit me ratio: meus sodalis
Cinna est Gaius - is sibi paravit;
verum utrum illius an mei, quid ad me?
Utor tam bene quam mihi pararim.
Sed tu insulsa male et molesta vivis,
per quam non licet esse neglegentem!"